keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Siivouspäivätunnelmia

Siivoojien käynnin jälkeen koti tuntuu ihanalta. Osaksi on kyse siitä, että on tosiaankin puhdasta, mutta osaksi siitä, että laitamme tavarat paikoilleen ennen siivousta. Kun siivoojat ovat lähteneet, laittelen usein vielä huoneita nätiksi, korjailen tyynyjen ja mattojen asentoa, asettelen verhoja.

Siivous meillä tapahtuu aina keskiviikkoaamuisin, joten koti on parhaimmillaan keskiviikkoisin puolen päivän aikaan. Usein olen tuolloin yksin kotona, koska teen etätöitä, ja nautin siitä hetkestä, kun pidän lounas- tai teetauon puhtoisessa, hiljaisessa kodissa.


Meidän yläkerran aulassa näyttää tällä hetkellä tällaiselta. Huoneen pysyvät värit ovat harmaa ja koivu. Tekstiileillä voi sitten vaikuttaa värimaailmaan. Kyllähän verhot myös ovat melko pysyvä osa, vaikka tarkoitukseni olikin talveksi vaihtaa pinkit pois ja laittaa vihreän kaveriksi jotain tummempaa, viininpunaista vaikka.

Koska tämä on meillä TV-huone, teetin verhot sillä tavalla, että niissä on vuorikankaana pimennyskangas. Silent Gliss -verhokiskoja on kolme, niin että kukin paneeliverhopari liikkuu omalla kiskollaan.


Nyt nautitaan kevään kirkkaista väreistä täysin rinnoin. En suostu uhraamaan ajatustakaan viininpunaisille verhoille.

Yllä olevissa kuvissa sohva näyttää sinertävänharmaalta, vaikka se on kyllä ihan rehellisen harmaa. Alla olevaan kuvaan muutin kuvan valkotasapainoa niin, että väritys on luonnollisempi. 

 
Yläaulasta on näkymä makuuhuoneeseen. Sielläkin näytti niin seesteisen rauhalliselta tänään. Sänky tulee pedatuksi oikeastaan vain siivouspäivisin, vaikka vähän väliä päätän muuttaa tapojani. Onhan se niin sievää kun sänky on pedattu.

Yläaulan sohvan selkänojan yli on näkymä alakertaan varsinaiseen olohuoneeseen. Seinällä oleva maalaus on Annuli Viherjuuren. Matto rimmaa maalauksen kanssa kivasti, mutta aikeeni on kuitenkin hankkia olohuoneeseen piakkoin yksivärinen matto. Raidat missään muodossa eivät oikein ole minun juttu - mutta vannomatta paras (laitan tätä lisäystä näemmä joka paikkaan...)

 
Usein sitä kotona keskittyy kaikkeen siihen, mikä on keskeneräistä tai rempallaan. Siivouspäivänä annan kuitenkin itselleni luvan nauttia kodista sellaisena kuin se on - ja parhaimmillaan se juuri siivouspäivänä näyttäytyykin.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Päivä elettyä elämää, niin yläaulan sohvan ympäristössä näyttää heti ihan erilaiselta, vähintäänkin keskeneräisiä käsitöitä ja kaukosäätimiä lojuu siellä :-) Joskus myös sukkia, pyjamahousuja ja karkkipapereita...

      Poista

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!