keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Arabian kippo ja koruja kirppikseltä

Maanantai-iltapäivät kello 16-17 ovat minun omaa laatuaikaa. Vien pojan neljäksi tanssitunnille, joka kestää tunnin. Minulla on siis tunnin verran aikaa hallussani, tunti, josta kukaan ei vedä minua vastuuseen. Toisinaan käytän ajan järkevästi "hoitamalla asioita", mutta sitä useammin ihan vain humputtelen.

Tämän viikon maanantaina humputtelin sen tunnin verran oululaisella Paljekirppiksellä.

Tarkoitus ei sinällään ollut ostaa mitään, vaikka etsiskelenkin puolivakavissani retrohenkistä pyöreää muovipeiliä. Yhden löysinkin, mutta se oli sen verran kulahtanut ja löperö, että se jäi sinne.

Sen sijaan minuun takertuivat keltainen Arabian kippo, kolme helminauhaa ja kaksi rannerengasta.


Enkä paljon köyhtynyt.

Arabian kippo, jonka hintaa oli lapuista päätellen alennettu kahteen kertaan, maksoi 5 €. Puuhelmet olivat muistaakseni 1,40 €, rannekorut yhteensä samaa luokkaa ja pitkät muovihelminauhat 2,50 € per kappale. Kaikkien hankintojeni yhteishinta siis noin 13 € paikkeilla.


Kyllä tämä ihan aidolta Arabialta vaikuttaa. Kippokupponen on söpö kuin mikä - miksi kukaan ei ollut ostanut sitä? Miksi minä sain onnen löytää sen?


Nämähän näyttävät ihan kulholliselta marjoja! Tekisi mieleni syödä ne!



2 kommenttia:

  1. Kauniita, keväisiä kuvia olet löydöistäsi saanut,
    henkäilevät Pia & Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia ja Reetta-pikkuinen! Aurinko kun tulee keväällä esiin, niin valokuvien laatu paranee heti radikaalisti :-) Ihmeellinen valoilmiö!

      Poista

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!