torstai 10. heinäkuuta 2014

Ostettaisiin terassille tuolit jos löydettäisiin

Meillä olisi nyt ajankohtaista uusia terassikalustuksen tuolit, siis sellaiset ruokapöydän ympärillä olevat. Lasiterassin sohvaryhmä on ihan ok.

Surffasin tänään internetin syövereissä ja piipahdimme myös Vepsäläisellä ja Spaziossa koeistumassa tuoleja. Valinta on kyllä vaikea, ja sitä vaikeuttaa vielä se, että läheskään kaikkia lyhyellä listallani olevia tuoleja ei löydy paikallisesti koeistuttavaksi. Voisin minä ne paikallisesta kivijalkamyymälästä ostaakin, en pelkästään koeistua. Esimerkiksi Spaziossa oli ihan hyviä tarjouksia, joten hinnat ovat jopa kilpailukykyisiä nettikauppojen kanssa.

Vaatimukseni tuolille ovat selkeät: Tuolit eivät saisi olla valtavan leveitä, koska meidän terassipöytäkään ei ole suurensuuri. Tyyliltään niiden pitää ehdottomasti olla modernit, eikä mallissa saa olla mitään puuosia, mielellään kokonaisuudessaan muovia. Olisi hyvä, jos tuolit voisi pinota. Väriksi haluaisin mielellään tummanharmaan, mutta muukin väri käy, ei mielellään valkoinen eikä musta.

Muutama vuosi sitten oli tuoli, josta tykkäsin ihan mahdottomasti, muistaakseni sen nimi oli Flora, nyt sellaista ei enää löydy. Harmillista. Olin ajatellut, että niitä tuoleja ostan sitten kun seuraavan kerran on tarve.

Yksi vaihtoehtoni on Magisin Zartan, maksaa Finnish Design Shopissa 174€. Tuoli on pinottava. AmbienteDirectissä on tarjouksena neljän tuolin setti 639€ (kappalehinnaksi jää 159,75€). Muistaakseni tuon suuruisessa tilauksessa AD:stä ei tule päälle enää mitään postitus- tai muita toimituskuluja.


Kartellin Masters olisi tietysti kaunis, hinta 183€ Finnish Design Shopissa. Spaziossa ovat valkoiset ja mustat, varastosta myytävät Mastersit tarjouksessa, muistaakseni 155€. Mastersin istuttavuus on mielestäni huonohko. Pehmusteilla saisi ehkä mukavuutta. Mastersissa minua huolettaa se, että design on melkoisen inflaation kokenut, kun sitä on joka blogissa ja sisustuslehdessä esitelty. Olen jo kertaalleen päättänyt, että vältän omassa kodissa näitä kaikkein kuluneimpia design-tuotteita, mutta toisaalta kun ne vaan ovat niin kauniita.



Kevyempirakenteisista yksi mahdollinen olisi Hayn Hee, hinta 161€ FDS:ssa. Hee vaatii niin ikään pehmusteen. Heetä saisi Oulusta myös paikallisesti Spaziosta. Yllättäen Vepsäläinen ei myy Haytä ollenkaan. Mieheni ei lämmennyt Heelle kertakaikkiaan ollenkaan, joten se nyt taitaa olla poissa laskuista.



Ihan uusi tuttavuus minulle on Kartellin Frilly, hinta AmbienteDirectissä 204€. Näissä on kyllä sitä jotain, ovat todella kevyen näköiset. Voisi näyttää aika makealta, jos ottaisikin vaikka turkoosin värisenä, ja siihen jokin sähäkkä tyyny, vaikka lime.

Näissä, niin kuin monissa muissakin Kartellin tuoleissa epäilyttää se, että muovi on sellaista kovaa, ehkä helposti rikkoontuvaa ja naarmuuntuvaa. Meillä on pihakeinun vieressä pikkupöytänä Kartellin T-Table, ja siitä on lohjennut pala, ilmeisesti ihan vain kun pöytä on kellahtanut tuulessa nurin kiveykselle. Oulussa Kartellin kaikkia tuotteita saa tilaamalla sekä Vepsäläiseltä että Spaziosta.


Jäin pohtimaan myös tuolia nimeltä Ground Garden Chair sellaiselta merkiltä kuin Emu. Tämä on minulle ennestään tuntematon merkki ja tuotemalli - ja se on oikeastaan plussaa, koska sitä liiallista näkyvyyttä joka mediassa juuri halusinkin välttää. Ground Garden Chairien neljän kappaleen setti AmbienteDirectissa maksaa 569€. Tämä on sitten tietysti hyvin erityylinen tuoli verrattuna noihin muihin - ehkä kuitenkin liian konservatiivinen minun makuuni, haemme jotain rockimpaa. Plussaa käsinojista.



Philippe Starck on suunnitellut Driadelle useammankin puutarhatuoliksi sopivan tuolin. Yksi hauska, suhteellisen tuntematon on Soft Egg, 174€ AmbienteDirectissä, tietyt värit neljän setin pakkauksessa 639€. Hämmästyttävää kyllä, tuoli on pinottava, vaikka ei yksittäin siltä näytä. Tuossa tuolissa on sen verran erikoinen muoto, että se pitäisi kyllä päästä koeistumaan, en uskaltaisi tilata sitä tuosta vaan nettikaupasta.


Myös Philippe Starckin käsialaa, Driaden Bo on aivan vastustamattoman ihana. Tässä on se huono puoli, että naapurissa on näitä, ja tuntuisi hassulta laittaa samat. Samasta syystä myöskään Toy-tuoli ei ole edes harkintalistallani, niitä löytyy naapuritaloista yllin kyllin. Bossa on monta hyvää puolta: se on kapea ja pinottava, melko siro, mutta kuitenkin modernin jämäkkä. Enpä ihmettele, että naapurinrouva on valinnut juuri tämän. Neljän setti AmbienteDirectissä maksaa 439€, joten hintakin on sangen alhainen.


Tällä hetkellä olen joka tapauksessa kallistuvainen tuon Bo-tuolin suuntaan. Siinä ovat nimittäin lähestulkoon kaikki ominaisuudet kohdallaan. Ainoa, minkä vielä lisäisin on käsinojat. Toinen mihin olen kovasti tykästynyt on Soft Egg, mutta kun meillä on jo sisällä ruokapöydän tuoleina Hayn AAC-tuolit, tuleekohan jo yliannostus tuota pyöreää kuppimaista muotoa?

Tässä käy helposti niin, että tänä kesänä niitä uusia tuoleja ei tähän talouteen ilmesty. Menee siinä määrin jossittelun puolelle tämä homma nyt.

(Kuvat: AmbienteDirect)

2 kommenttia:

  1. hei! magisin tuoleista 139.20 kampanjatarjous Finnish design shopissa.. terkuin satunnainen lukijasi Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Tuo on kyllä hyvä hinta. Kiitos vinkistä!

      Poista

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!