Elina Luukanen olohuoneen senkin päällä

Jatkan vielä taideaiheesta. Sanoin edellisessä postauksessa, että pidän enemmän vahvojen värien öljyväritöistä kuin taidegrafiikasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten ollenkaan pitäisi grafiikasta. Meillä muutama grafiikkavedos löytyy paraatipaikalta olohuoneen senkin päältä.

Grafiikan aatelia minulle edustaa Elina Luukanen, jonka yhden työn olen ostanut Taidekeskus Salmelasta. Kuvassa on tyhjä, hylätyn näköinen huoneisto, jossa kattovalaisin on hunnutettu pölyltä suojaan ja seinällä roikkuu ainoastaan kaksi potrettia, miehestä ja naisesta. Onko heille tullut ero ja asunto on laitettu myyntiin? Vai ovatko he kuolleet, kuolinpesä tyhjennetty, odottamassa uusia asukkaita?

Luukasen työt ovat juuri tällaisia, kysymyksiä herättäviä. Vakiokuvastoa ovat enemmän tai vähemmän tyhjät huoneet ja portaikot. Usein kuvassa on avoin ovi, josta näkyy toiseen huoneeseen tai tuoli tai pari, tyhjänä odottamassa istujaa.

Tulee tunne, että on päässyt kurkistamaan jonkun kotiin juuri sillä hetkellä kun asukkaat ovat poissa. Toisaalta minulla on usein myös vahva tunne siitä, että tila on jotenkin hylätty, sieltä on lähdetty pois, ehkä iäksi. Vaikka huoneissa on kalusteita, ne tuntuvat autioilta. Ihmisiä ei ole, kaikki näyttää luonnottoman siistiltä.

Pidän Luukasen töistä ehkä siksikin, että niissä on kuvattu asuntoja ja muuta rakennettua ympäristöä ja arkkitehtuuria, tämä on minulle läheinen ja luontainen aihepiiri. Luontokuvat sen sijaan koen usein vieraannuttavina. Hämmästyttävää oikeastaan, että näin tiivis tunnelma syntyy hyvin yksinkertaisista aineksista. Sehän on vain portaikko!