keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Elphie eli Elbphilharmonie - rakkaalla lapsella on monta nimeä

Hampurilaisilla - tässä merkityksessä Saksan Hampurin asukkaat - on ihan uusi onnen, ilon ja ylpeyden lähde, nimittäin uusi konserttitalo Elbphilharmonie, jota myös hellittelynimellä Elphie kutsutaan.

Punatiilestä ja lasista koostuva monumentti ahmaisee sisäänsä yhden suuren ja yhden pienen konserttisalin, pieniä harjoittelu-, studio- ja työpajatiloja, hotellin, asuntoja, ravintolan, matkamuistomyymälän ja kaikenlaisia jänniä arkkitehtoonisia ratkaisuja.

Lasiosuus makaa vanhan punatiilirungon päällä.


Lasinen osa on opaslehtisen mukaan kuin aalto, ja lasiseinien "kuplat" mieltääkin mukavasti laineiden liplatukseksi, mutta minulle tuli rakennuksesta kokonaisuudessaan mieleen purjelaiva. Tiilinen alaosa on kuin laivan runko, lasipäällys kuin tuulessa hulmuavat purjeet.


Ja olinhan siellä tosiaan minäkin! Vietin nimittäin ihastuttavan pitkän viikonlopun / miniloman äitini kanssa Hampurissa. Ihan turisteina oltiin paitsi että olimme myös sukuloimassa. Tätini ja serkkuni perheineen asuu Hampurissa. Itse asuin tuolla Elben rannalla vuoden verran kesästä 1993 kesään 1994 eli yli 20 vuotta sitten!


Arkkitehtuuri oli kyllä vaikuttavaa, vaikkakin täytyy sanoa, että Hampurissa on paljon muutakin kaunista, ja tämä on vain yksi kaunis rakennus. Hampurissa osataan kuitenkin ottaa uutuudenviehätyksestä kaikki irti, ja Elphiestä on tullut sen avaamisen jälkeen tämän vuoden tammikuussa yksi kaupungin ykkösturistikohteista eikä Elphie-mainintoihin voi olla törmäämättä, jos vähänkään Hampuriin liittyvillä internet-sivuilla surffailee.



Mutta hyvä niin! Tuona lauantaina kun me siellä olimme, huhtikuun ensimmäisenä päivänä, kansaa vaelsi paikalle laumoittain. Hieno sisäänpääsyjärjestelmä on rakennettu. Sisäänpääsy ei kylläkään maksa mitään, paitsi jos haluaa varata pääsynsä netissä jo etukäteen tietyksi ajaksi, mutta kansanjoukkojen virtaa säännöstellään niin, että sisäänpääsylippu pitää kuitenkin käydä hakemassa, ja sillä pääsee sisälle vain tietty joukko ihmisiä tunnin aikana. Loput jonottavat kiltisti.

Arvostan kyllä sitä, että kaupunki kannustaa kaikkea kansaa tutustumaan konserttitaloon. Sitä näytetään brändättävän "koko kaupungin Elphieksi", vältetään liiallista korkeakulttuurileimaa ja korostetaan, että täällä järjestetään musiikkielämyksiä kaikenlaisia musiikkimakuja silmällä pitäen ja kaikkia ikäluokkia palvellen.


Vaikka ei olisi suuri konserttitaloarkkitehtuurin ihailija, käynti Elbphilharmonie-rakennuksessa kannattaa, koska siellä on mahtava näköalaparveke, joka kiertää koko talon, ja jolta näkee näin ollen joka suuntaan.

Näkee esimerkiksi St. Michaeliskirchen, joka on tähän asti hyvin palvellut Hampurin symbolina. Tosin epäilen, että Elbphilharmonie uhkaa Micheliä nyt.


Kun vähän päätä kääntää, näkee muut kirkot, jotka ovat keskustassa päin: oikeanpuoleinen on Katharinenkirche, keskimmäinen Nikolaikirche ja vasemmanpuoleista en muista. (Laitan tähän kun kysyn asiaa Tante Ailalta.) Micheliläisiä kuulema harmittaa kun Katharinella on kaksi tuollaista kaariaukkokerrosta, Michelillä vain yksi. Elämä nyt vain on epäoikeudenmukaista. Kaikkea ei voi saada. Pitää olla tyytyväinen siitä mitä on. Ja niin edelleen, kyllähän te tiedätte.


Elphien pihalla on kaupunkilaisten yhteistä olohuonetilaa. Kunhan ilmat vielä vähän lämpenevät ja aurinko lämmittää kivetykset, noilla portailla on kiva istuskella aurinkoisena päivänä ja mupeltaa Currywurstia. Satamassa joka puolella näkyvät nostokurjet ovat sympaattisia.


Tähän näkymään en ikinä kyllästy. St. Pauli Landungsbrückenin vihreät kupolit näkyvät keskellä kuvaa. Sieltä pääsee Elbe-joen alittavaan tunneliin, ja on kävelymatka St. Pauliin ja Reeperbahnille.

Nykyään satama-aluetta kutsutaan HafenCityksi, ei minun aikaan vielä kutsuttu. Eikä alue silloin ollut vielä näin turistisliipattu kuin nyt.


Sataman viehätyksen tuntee varmaan melkein jokainen. Iloitsen Hampurin puolesta siitä, että ovat näin hienosti ja tyylikkäästi tuotteistaneet satamaromantiikan. Sitäpaitsi yleisövessatkin olivat ihan esimerkillisen siistit, siitä ekstrapojot.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

Minä en oikein millään enää malttaisi odottaa, että kevät pääsee oikein kunnolla alkamaan - ja sen jälkeen kesä! Toivottavasti se on sellainen pitkä ja ihana kesä, joka lämmittäisi tämän näivettyneen espoolaistädin luut kunnolla ja paahtaisi sääret ruskeiksi!

Nyt onkin loistava hetki palata viime kesän kuviin, niihin ihan ensimmäisiin meidän pihasta ottamiini. Tämä sopii sikälikin loistavasti mielentilaani, koska käyn parhaillaan Helsingin työväenopiston tekstiiligrafiikan kurssia, jossa teemana on Suomi 100 vuotta -hengessä metsä. Olen viime päivät antanut mieleni vaellella vapaasti metsätunnelmissa.

Uskon, että alitajunta tekee tehtävänsä, kun annan luovuudelleni hieman syöttiä ja siimaa. Ja niin on jo käynytkin - minulla on nyt oikein hyvin materiaaleja ja ideoita, mistä aloittaa tekstiiligrafiikkateosteni työstäminen keskiviikkona. Näistäkin kuvista ehkä joku pääsee muodossa tai toisessa kankaalle - todennäköisesti farkkukankaalle!

Kun meidän takaterassilla seisoo keväisenä päivänä, ja kääntää katseensa ylöspäin, näky on tällainen:

Männyt kasvavat rohkeasti kallion päällä - toivon totisesti, että ne ovat saaneet juurensa ujutetuksi jonnekin kallion koloihin napakasti eikä tuuli kaada niitä jonain synkkänä ja myrskyisenä yönä meidän talon päälle. Tunnen vähän myötätuntoa niitä kohtaan - olisivatpa ne pieninä männynsiemeninä tajunneet millaiseen maaperään tekivät kodin.


Ylimmän kerroksen parvekkeilta johtaa betonisilta metsään. Kallioseinämä rajaa pihan (tai terassin) huonemaiseksi alueeksi ja on tietysti myös hieno elementti ihan sinällään. Olen aina rakastanut kallioita, ja Espoossa niitä riittää.


Kahden talon väliin rajautuu kaunis kaistale kalliota ja metsää. Talojen pihojen välissä on kevyet aidat. Jos pihat olisi erotettu toisistaan jämerämmin, yksityisyyttä olisi enemmän, mutta samalla ilmavuudessa menetettäisiin. Sitäpaitsi minusta on mukavaa kun naapureiden pihoille näkyy, ja on kirjaimellisesti matala kynnys mennä jutustelemaan - meillä heidän pihaansa ja heillä meidän. Arvostavatko naapurit sitä onkin sitten kokonaan eri kysymys.


Koska talo on mäen rinteessä, takapihalta päin etupihalle päin katsottaessa on katsekorkeus puiden puolivälissä, jollei ihan latvuksissa. Kaukana alhaalla kulkee vilkaasti liikennöity tie, jonka ansiosta ei ole tunne, että ihan metsässä asuisi. Muutenkin talon toiselta puolelta avautuu kaupunkimaisempaa maisemaa. Pimeällä näkee olohuoneen ja työhuoneen ikkunoista kun liikennevalojen värit vaihtuvat. Pidän talon kummastakin puolesta: metsäisestä ja kaupungista.


Näitäkin kuvia otettaessa oli vielä kevät, ehkä toukokuun alkua. Ei ole enää pitkä aika! Ja minä lähden torstaina Saksaan minilomalle äitini kanssa - yritän kaapata keväiset tuulet sieltä mukaani!

tiistai 24. tammikuuta 2017

Sormuksille uudet kodit

Näin jokin aika sitten netissä kivan ohjevideon sormuslaatikon värkkäämiseen kierrätystarpeista. Päätin, että tuon kyllä joskus toteutan. Monesti olen päättänyt, mutta tällä kertaapa toteutinkin. Jos löydän videolinkin vielä, laitan sen tähän, jotta totuus ei unohtuisi: TÄMÄ EI OLE ALUN PERIN MINUN IDEA! KUNNIA SINNE MINNE SE KUULUU! 

Mutta olen kyllä suorittanut pieniä parannuksia ohjeeseen, tai muokannut sitä mieleisekseni - niinhän minä aina teen. Olen sen verran auktoriteettikammoinen / itsepäinen / oman tien kulkija, että kaikesta pitää tehdä omannäköistä. Videolla tämä oli toteutettu yksinkertaisemmin, minä halusin huolitellumman ratkaisun. Silti aika quick and dirty tämäkin on.

Laitan tähän step-by-step-ohjeet siinä muodossa kuin itse tämän projektin tein.

Step 1: Tarvikkeet
Tarvitset tähän:

- Jonkun kivan pienen laatikon, metalliboksin, pahvilaatikon tai muun sellaisen, joka mielellään korkeudeltaan on vain muutaman sentin. Minulla on tässä metallilaatikko Ikean Kvissle-laatikkosarjasta (klik). (Laatikoihin kuuluvat myös korkkiset kannet, jotka tuunasin sitten muuhun tarkoitukseen).

- Vanhoja froteepyyhkeitä tai muuta pehmeää paksua kangasta, vaikkapa jokin fleece-peitto kävisi varmaan myös. Yksi kasvopyyhkeen kokoinen pala riittää pariin pieneen laatikkoon.

- Aika vähäisen määrän jotain kaunista kangasta, josta tulee sormuslaatikon näkyviin jäävä osa. Minulla on tässä tummansinistä raakasilkkiä ylijäämäpala muinaisesta verhosta.

- Kaksipuolista teippiä - ei tosin absoluuttisen välttämätöntä, mutta minä olen kaksipuolisen teipin suurkuluttaja, koska on aika vähän asioita elämässä, joita EI voi ratkaista kaksipuolisella teipillä

- Kynän merkkailuun

- Viivottimen mittailuun

- Sakset leikkailuun



Step 2: Mittaa ja leikkaa sisuspalat
Mittaile laatikkoa apuna käyttäen täsmälleen laatikon kokoisia soiroja froteekankaasta. Tähän pieneen Kvissle-laatikkoon meni juuri sopivasti kolme soiroa, kukin pituudeltaan noin 20 cm. Leikkaa siis froteesta kolme samanlaista.




Step 3: Teippaa ja rullaa
Liimaa kunkin froteesoiron kapeaan päähän koko leveydeltä palanen kaksipuolista teippiä. Rullaile sitten frotee kääryleeksi aloittaen vastakkaisesta päästä. Kun pääset teippipäähän, saat kääryleen pysymään napakasti koossa teipillä.




Step 4: Kääryleet laatikkoon
Sovittele kääryleet laatikkoon. Jos olet tehnyt mittailutyöt huolellisesti, kääryleet asettuvat täydellisesti laatikkoon kuin pienet kapaloidut kolmoset kehtoon.



Step 5: Mittaa ja leikkaa päällyskangas
Mittaa nyt silkistä tai siitä ihanasta kauniista päällyskankaasta mitä oletkaan valinnut hieman isompi palanen. Pituudeltaan se voi olla samaa luokkaa kuin froteesoirot, mutta leveydeltään noin 1 cm laatikkoa leveämpi kummaltakin puolelta.




Step 6: Teippaa ja kiinnitä reunat
Laita kaksipuolista teippiä tällä kertaa pitkille sivuille, kummallekin reunalle. "Kanttaa" teipin leveydeltä kankaan reunat kiinni, vähän kuin tekisit päärmeet, mutta ilman ompelukonetta. Saman asian ajaisi toki myös ompelukone tai palttinauha. Mutta kuten ylhäällä sanoin, ei ole askartelussa kaksipuolisen teipin voittanutta - heleppoa ku heinänteko, sanoisi oululainen.




Step 7: Päällikangas kääryleiden päälle
Ujuta päällikankaan pää yhden kääryleen alle, jotta se pysyisi nätisti paikallaan, ja painele se sitten kuin syvät aallot kääryleiden väliin, ihan pohjaan asti. Nosta viimeistä käärylettä varovasti ja ujuta loppupää sen alle. Varovasti siksi etteivät "väliaallot" lähde irti, nehän eivät ole kiinni millään muulla kuin sillä, että ovat kääryleiden puristuksessa.




Step 8: Tsadaa!
Puuha on valmis ja voit ihailla kättesi työn tulosta. Siinäpä soma sormuslaatikko.



Step 9: Sormukset uusiin koteihin
Asettele sormukset "aaltojen" pohjiin. Kuten kuvasta näkyy, minä hieman värikoodasin. Tuo turkoosi väri sointuu todella kauniisti tummansiniseen silkkiin.



Minä tein näitä laatikoita neljä kappaletta: kolme sormuksille ja vielä yhden pitkän kaulaketjuille. Kaulaketjulaatikko oli vähän haastavampi, koska tein hyvin ohuita ja pitkiä kääryleitä, monta vierekkäin pitkään laatikkoon. Mutta ihan kiva siitäkin tuli!